Haemme Ecobio Oy:lle osa-aikaista (1-2 työpäivää viikossa) meluasiantuntijaa teollisuuden melumallinnusten ja -selvitysten tekemiseen, sekä meluvaikutusten arviointiin. Työ voisi osa-aikaisuuden takia sopia esim. maisteriopiskelijalle tai jatko-opiskelijalle. Ecobio on -89 perustettu kestävän kehityksen konsulttifirma, lisätietoa: https://ecobio.fi/. Meillä on nuorekas porukka ja mukavat työkaverit! Kyseessä on konsulttityö, jossa asiakkaana toimivat erilaiset teollisuuslaitokset, viime aikoina erityisesti vihreään siirtymään liittyvät toimijat (tuulivoimapuistot, vetytalous yms).
Melumallinnuksia tehdään Ecobiolla CadnaA-ohjelmalla, jonka käytöstä ei tarvitse olla kokemusta. Meluvaikutusten arvioinnissa käytetään vakiintuneita YVA-menettelyissä sovellettavia menetelmiä, jotka on helppo ottaa haltuun jos meluun liittyvä osaaminen on riittävää. Ecobio ei itse tee esim. tuulivoimaloiden melumallinnuksia, mutta niiden tuloksia tulkitaan vaikutusarvioinneissa.
Työ alkaisi sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Työpäiviin voi vaikuttaa itse ja työtä voi tehdä osin myös etäyhteyksin. Ecobion toimisto sijaitsee Kampissa. Työ sopii myös maisterivaiheen harjoitteluksi ja harjoittelun jälkeen on mahdollista jatkaa osa-aikaisena tai valmistumisen jälkeen kokoaikaisena. Palkka määräytyy kokemuksen mukaan.
Vaatimukset:
– Työkieli on suomi, sillä raportit ja arvioinnit täytyy tehdä suomeksi
– Valmis tai lähes valmis alempi korkeakoulututkinto
Minulle voi lähettää lyhyen kuvauksen osaamisesta ja kokemuksesta, sovitaan sitten tarkemmin haastattelu. Viestiin mukaan ajantasainen opintosuoritusote tai tutkintotodistus, sekä CV. Lisätietoja saa minulta, eli voi soitella tai pistää viestiä.
Ystävällisin terveisin,
Masi Mailammi
____________________________________________
Masi Mailammi, FM
Johtava konsultti
Ecobio Oy
puh. 020 756 2300
email. Masi.mailammi @ ecobio.fi